Meille tuli 2023 loppuvuodesta ihana Ranskatar Laizhou hong eli Laizhounkoira, joka nimekseen sai Hali. Suomessa tätä molossia on kaksi kappaletta puhdasta ja kaksi hieman modattua versiota.
Käytännössä tätä testataan vain geenitestillä ja sieltä ilmenee puhtaat linjat ja ne modatut.
Keskihinta rodulla taitanee euroopassa olla siellä neljän tuhannen huitteilla. Kiinassa rodun yksilöistä pyydetään noin 500€, mutta sieltäkin saa olla tarkkana mistä koiransa hakee. Kaikki ei ole niinkään innokkaita rodun terveyden edistämisen suhteen ja tietty tuontivaatimukset on omaa luokkaansa.
Koirien pitokaan ei ehkä ole suomalaiseen silmään ihan ok.
Kalleimmat nartut on ollut 10 000€ luokkaa ja urokset 7000€ luokkaa. (pentuina)
Miten löysin rodun? Tämä on ensimmäinen kysymys joka esitetään aina, enkä osaa siihen vastata varmaksi. Luultavammin olen katsellut koira videoita ja sieltä bongannut tämän NIIN upean koiran, muistan, että nimeä rodulle jouduin jonkun tovin etsimään ennen kuin sen löysin.
Voin sanoa että rakastuin rotuun jo ulkomuodon perusteella, ja mitä enemmän olen rodusta lukenut sitä enemmän varmistuin että tämä rotu minun on saatava. Useamman vuoden tutkimisen ja pohdinnan jälkeen lähdin etsimään kasvattajia, koska Kiinasta tuominen suoraan tuntui aika exoottiselta näin alkuun.
Halin Kasvattaja Aknin löytyi ranskasta ja huomasin että meillä oli aika saman tapainen ajattelu rodusta ja kasvattamisesta joten näin jäin odottelemaan prinsessaani syntyväksi. 20.07.2023 oli onnen päivä ja pieni pentuseni syntyi.
Halin kanssa alusta alkaen oli elämä aika helppoa kotona, se oppi nopeasti asioita ja oli niin kiltti ja ihanan aktiivinen, se palvoi bulleja ja halusi olla niiden paras ystävä.
Hali oli kova jännittämään asioita kuitenkin kodin ulkopuolella. Alusta arkuus, uusien paikkojen pelko tuli nopeasti kuvioihin ja myös uudet ihmiset alkoi jännittämään. Hali ei ole koskaan ollut vihainen kellekkään, vaan pitää koirista ja tykkää kovasti rapsutuksista sekä tätä nykyä on hyvinkin iilimato sohvalla. Sen ensimmäinen pelko reaktio on ääni ja poistuminen paikalta. Se pelästyy todella pienestä, riittää että vaihdan vaatteen ja olen hiljaa niin se luulee minua joksikin toiseksi, sen ystäväksi ei pääse yrittämällä, sen ystävyys ansaitaan Halin omilla ehdoilla. Se ei pure, mutta poistuu paikalta jos se on päättänyt pelätä sinua.
Halin energiat on todella korkeat, mutta osaa se rauhoittuakkin.
Pihalla jalkapalloa saa potkia niin paljon, kun jaksaa ja sisällä voi heitellä micro leluja niin paljon kun sielu sietää. Halilla on paljon hauskoja juttuja, joita on edes vaikea selittää. Hali elää äänin ja etutassujaan kovasti käyttäen, ja usein myös käden suuhun ottamalla, jos se haluaa jotain se ottaa kädestä kiinni ja koittaa saada sinut tajuamaan mikä on Halin ongelma. Hän vaatii ja ymmärtää ajan kulun täydellisesti, se tietää tasan koska vatsa on tyhjä, koska se tapahtuu joka päivä samaan aikaan, hän ennakoi, ymmärtää kysymyksia ja osaa käskyjä.
Halille en ole koskaan edes korottanut ääntä, koska ei ole mitään syytä. Bullien kanssa olen joutunut paljon enemmän käyttämään joka solua itsestäni, huutamaan, juoksemaan ja artikuloimaan: sana on Ei, Tule, Ei, Älä tipu, Ei, Lopeta ja taipumaan ääriasentoihin, Halin kanssa en koskaan.
Himpun joskus sydän pompahtanut, koska se on aika nopea ja alkuun kehon hallinta oli hieman huonolla tolalla, koska Hali kasvoi tosi nopeasti.
Hali myös viskelee päätään puolelta toiselle ja viskelee etujalkoja ilmaan kun on NIIN kivaa tai tiedetään että kohta tapahtuu jotain hauskaa ja tätä kutsumme hulinoinniksi. Hali rakastaa kananmunia, ja mikä parasta meillä niitä saa tuoreena ja hali rakastaa munia niin paljon että ne se varastaa pöydältä jos vaan on mahdollisuus, muuten se ei mene ikinä pöydälle.
Pennut on Halin mielestä ihaninta mitä on maailmassa ja leikkii pienten kanssa todella varovasti vaikka itsellään kokoa on rapiat 40kg.
Halin arkuuteen syy löytyi röntgenissä jo alle vuotiaana, valitettavasti meidän yhteinen matka jää monien ongelmien myötä lyhyeksi, mutta otamme siitä kaiken irti. Hali siis ei tule kasvatukseen eikä pentuja kannata meiltä odottaa vielä moneen vuoteen. Hali on minun elämäni koira, se on juuri minulle se täydellinen.
Ja voin sanoa että jokainen päivä Halin kanssa eletään kuin viimeistä, en olisi uskonut että tämä matka on näin lyhyt, mutta on se silti antanut niin paljon. Ja ollaan jo todella paljon pidemmällä mitä uskalsin kuvien oton jälkeen edes odottaa.
Tämä rotu on niin upea, että olemme jo suunnitellut uuden Laizhoun hankkimista.